Sananvapaus ja vapaa tiedonvälitys

Sananvapaus määritellään eri maiden ja alueiden lakiteksteissä ja sopimuksissa eri tavoin, mutta pääpiirteissään sillä tarkoitetaan kansalaisen perusoikeuksiin kuuluvaa oikeutta mielipiteiden julkiseen ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen.  Länsimaisen demokratian sananvapauteen mielletään yleisesti ennakkosensuurin puuttuminen, mutta sananvapautta voidaan lainsäädännössä rajoittaa niiltä osin, kun sananvapauden käyttö loukkaa toista oikeushyvää.

Suomen perustuslain mukaan sananvapaus on oikeus, jonka mukaan henkilöllä on vapaus esittää mielipiteitään sekä vastaanottaa ja levittää mielipiteitä ja tietoja kenenkään estämättä sitä ennakolta. Euroopan ihmisoikeussopimus taas määrittelee sen oikeudeksi, joka sisältää vapauden mielipiteisiin sekä ajatusten ja tietojen vastaanottamiseen ja levittämiseen riippumatta alueellisista rajoituksista ja ilman viranomaisten puuttumista asiaan.

Tiedotusvälineiden osalta suomalaisten päätoimittajien yhdistyksen linjauksen mukaan sananvapaus on vain päätoimittajalla, eikä yksittäisellä toimittajalla ole oikeutta julkaista työnantajansa tiedotusvälineen nimissä mitä tahansa. Tämän johdosta päätoimittajan päätökset julkaistavasta materiaalista eivät rajoita median palveluksessa työskentelevien henkilöiden sananvapautta tältä osin.

Sananvapaus Euroopassa

Suomi on yksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 44 allekirjoittajamaasta. Euroopan ihmisoikeussopimus allekirjoitettiin alkuperäisessä muodossaan vuonna 1950 silloisten Euroopan neuvoston jäsenmaiden kesken. Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1989 ja sopimus astui voimaan vuotta myöhemmin Suomea sitovana. Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimus ei ole kaikkein kattavin ihmisoikeussopimus, sitä pidetään silti maailman parhaana, koska sen toteutumisen valvominen on parhaalla tasolla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäisessä kohdassa määritellään sananvapauden kuuluvan jokaiselle, ja että jokaisella on oikeus ja vapaus pitää mielipiteitä ja levittää sekä vastaanottaa tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisen tähän puuttumatta. Samassa 10. artiklassa määrätään, että sananvapautta voidaan rajoittaa vai lakiasetuksilla ja painavista syistä, jolloin sananvapauden on välttämätöntä muun muassa yhteiskunnallisen tai yleisen turvallisuuden ja alueellisen koskemattomuuden vuoksi, tai rikollisuuden, epäjärjestyksen tai luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi tai henkilöiden maineen ja oikeuksien turvaamiseksi.

Euroopan unionin tuomioistuimen tekemät ratkaisut ovat kuitenkin osoittaneet, että sananvapauden rajoittamisen tulkintaperusteita on tulkittava suppeasti, vaikka ihmisoikeussopimus periaatteessa luettelee useita tapauksia sananvapauden rajoittamisen salliviksi tilanteiksi. Euroopan unionin tuomioistuin on korostanut, että sananvapausperiaate koskee myös sellaisia tietoja ja asioita, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät, eikä pelkästään sellaisia, joita pidetään vaarattomina ja yhdentekevinä ja joihin suhtaudutaan myötämielisesti.

Sananvapaudesta säädetään myös Euroopan unionin perusoikeusasiakirjassa 11. artiklassa pääpiirteittäin samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jonka 10. artiklaa se vastaa. Tiedotusvälineiden osalta artiklassa mainitaan: ”Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan”.

Sananvapaus Suomessa

Suomessa sananvapaudesta säädetään perustuslain 12. pykälässä, joka käsittelee sananvapautta ja julkisuutta. Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy kenenkään ennakolta estämättä oikeus tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien ilmaisemiseen, julkistamiseen ja vastaanottamiseen. Tarkemmin sananvapauden käyttämistä säännellään lailla, jolla voidaan säätää myös lasten suojelemiseksi kuvaohjelmia koskevia välttämättömiä rajoituksia. Viranomaisten asiakirjat ja tallenteet ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei sitä ole välttämättömien syiden vuoksi erikseen rajoitettu lailla. Tiedon saaminen näistä julkisista asiakirjoista ja tallenteista on jokaisen oikeus.

Sananvapauden rajoitukset Suomessa

Sananvapautta on Euroopan ihmisoikeusasiakirjan mukaan voitava rajoittaa kansakunnan tai yleisen turvallisuuden nimissä. Tätä kohtaa tulkitaan joissain maissa lavealla tavalla, minkä johdosta sananvapautta voidaan rajoittaa. Suomen ja Euroopan unionin lainsäädännössä sananvapauden piiriin eivät kuulu esimerkiksi viestit, jotka vaarantavat yhteiskuntarauhaa tai kiihottavat kansanryhmää vastaan, sekä toisen kunniaa loukkaavat lausumat. Rikoslainsäädännössä punnitaan, kumpi on tärkeämpi oikeushyvä, jos sananvapauden käyttämisellä loukataan jotain toista oikeushyvää.

Suomessa sananvapauden väärinkäyttämiseen voidaan puuttua esimerkiksi seuraavanlaisten rikoslaissa rangaistavien tekojen yhteydessä: kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, julkinen kehottaminen rikokseen ja uskonrauhan rikkominen. Suomi on ollut sananvapautta koskevissa tilastoissa usein kärjessä, mutta saanut myös lukuisia tuomioita sananvapauden loukkaamisesta.