Televisiolähetysten tarina

Terminä televisio tarkoittaa sekä televisiovastaanotinta että liikkuvan kuvan ja äänen sähköistä lähettämistä ja vastaanottamista. Aiemmin televisiota sanottiin Suomessa myös näköradioksi vielä 1950-luvulla. Televisio on yhdistelmä kreikan ”kaukana” tarkoittavasta sanasta tele sekä latinan näkemistä tarkoittavasta sanasta visio.

Televisiolähetyksiä katsotaan televisiovastaanottimesta, johon lähetys siirretään radioteitse mastojen ja satelliittien kautta tai sähköisenä signaalina kaapelia pitkin. Televisiokuvaa voi lähettää myös verkossa internetin kautta. Televisiolähetysten muoto voi olla analoginen tai digitaalinen, josta analoginen on vielä maailmanlaajuisesti yleisempi, mutta digitaalinen tekniikka on syrjäyttämässä analogista lähetystekniikkaa nopeasti. Suomessa maanpäällisissä lähetyksissä on käytetty ainoastaan digitaalitekniikkaa vuodesta 2007 lähtien.

Televisiokuva muodostuu useista peräkkäin esitetyistä liikkumattomista kuvista, jolloin muodostuu illuusio jatkuvasta liikkuvasta kuvasta. Televisiokuva koostuu viivoista ja viivan pituudella olevista pisteistä, joiden määrä kertoo kuvan tarkkuuden. Kuva syntyy skannaamalla kuva-ala viivoittain.

Televisiovastaanotin

Nykyään käytössä olevat ohuet televisiot ovat tekniikaltaan nestekide- tai plasmanäyttöjä, mutta vuosikymmenien ajan käytössä oli ainoastaan runsaasti tilaa vaativia kuvaputkitelevisioita. Kuvaputki on erikoisrakenteinen elektroniputki, jonka takaosan elektronitykki piirtää kuvan lähettämällä elektronisuihkun kuvaputken näyttöpinnan loisteaineeseen 25 kertaa sekunnissa. Loistepinta koostuu punaisten, vihreiden ja sinisten loistepisteiden pistematriisista. Kun elektronisuihku osuu näyttöpinnalle, osumakohtaan syttyy kirkkaudeltaan elektronisuihkun voimakkuuden mukainen valopiste. Värikuvaputkessa on erilliset tykit kullekin kolmelle värille. Elektronisuihkuja poikkeutetaan kuvaputken tyhjiössä magneettikentän avulla ja suihkut kulkevat erityisen kuvaputken anodina toimivan maskin läpi, niin että tietty osasäde pääsee vain sillä muodostettavaa väriä vastaavalle pisteelle.

Televisiovastaanotin

 

Nykyään kuvaputkitekniikan on korvannut pääasiassa nestekidenäyttötekniikka. Nestekidenäytöt koostuvat ohuiden lasien välissä olevasta valoa polarisoivasta nesteestä, joka sisältää sähköisen jännitteen avulla ohjattavissa olevia pitkittäisiä kiteitä. Ilman sähkökenttää nesteen molekyylit pysyvät lepotilassa ja kiertyvät luonnostaan suoran kulman ääripäästä toiseen. Yhdistelmä on lähes läpinäkyvä, ensimmäisestä levystä kulkeva valo polarisoituu ja kiertyy sitten kidemolekyylien portaattomassa jatkumossa ja läpäisee sen jälkeen toisen levyn. Kun levyyn muodostetaan sähkökenttä, molekyylit kääntyvät kentän suuntaisiksi ja estävät polarisoituneen valon kiertymisen. Nestekidenäytössä on taustavalo katselupuolen vastakkaisella puolella. Sähkökentän avulla aktivoidut nesteen kiteen näkyvät mustina ja aktivoimattomat kirkkaina.

Televisiolähetysten historia

Kun lennättimet otettiin käyttöön 1830–1840-luvuilla, ymmärrettiin pian, että radioteitse olisi mahdollista lähettää myös kuvatietoa. Ensimmäinen telefax-idea patentoitiinkin jo vuonna 1843. Puhelimen keksimisen jälkeen Ranskassa esitettiin jo vuonna 1978 idea videopuhelimesta. Ensimmäiset niin sanotut kuvanhajottimet kuvan sähköistä lähettämistä varten koostuivat mekaanisesta skannerista, jossa pyörivä rei’itetty levy toimi skannerina. Skotlantilainen John Baird onnistui ensimmäisenä muuttamaan liikkuvan kuvan valokennon avulla sähköiseksi signaaliksi. Hän kehitti tätä signaalia kuvana esittävän laitteen vuonna 1926. Kyseessä oli 30-juovainen elektromekaaninen televisio. Näitä elektromekaanisia televisiota kehiteltiin aina 1930-luvulle asti, mutta jo 1920-luvulta tutkittiin myös täysin sähköisiin järjestelmiin perustuvia televisioita.

Ensimmäiset mustavalkoiset yleiset televisiolähetykset aloitettiin Saksassa vuonna 1934. Ensimmäinen maskijärjestelmällä toimiva väritelevisio patentoitiin Saksassa vuonna 1938. Nykyisin käytettävistä kuvaputkiväritelevisioista suurin osa perustuu tähän tekniikkaan. Baird esitteli toisen maailmansodan aikaan ensimmäisen täysin sähköisen 600-juovaisen väritelevisionäytön, joka perustui läpäisymenetelmään.

Television tulo Suomeen

Ensimmäinen televisiolähetys antennien välityksellä esitettiin Suomessa 24.5.1955 Helsingissä. Säännölliset lähetykset aloitettiin insinööriseurojen toimitiloihin rakennetusta studiosta Helsingin Ratakadulla vuonna 1957 Tekniikan edistämissäätiön tukemana nimellä TES-TV. Yleisradio aloitti omat testilähetyksensä samana vuonna Pasilan Ilmalan vesilaitoksen rakennukseen tehdystä studiosta käyttäen Stadionin tornin huipulle sijoitettua lähetysantennia. Yleisradio aloitti säännölliset lähetykset Suomen Televisio -nimellä vuoden 1958 alusta. Televisio kohtasi aluksi vastustusta varsinkin uskonnollisissa piireissä, mutta jo 1970-luvulla televisio oli yleistynyt jo lähes jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen. Televisiot olivat pääosin mustavalkoisia, mutta jo 1980-luvun puoliväliin mennessä yli 50 prosentilla kotitalouksista Suomessa oli väritelevisio.