Uutiset

Sanomalehti Suomessa

Sanomalehti on ollut merkittävä joukkoviestintäväline yhteiskunnassa jo satojen vuosien ajan. Joukkoviestinten historia ulottuu tietenkin jo viidakkorumpuihin, savumerkkeihin ja vainovalkeisiin. Esimerkiksi Suomessa ensimmäinen järjestelmällinen joukkoviestintäväline olivat kirkoissa toimitettavat jumalanpalvelukset, joiden yhteydessä luettiin maallisia kuulutuksia. Kirkon kuulutukset vähentyivät 1800-luvun lopulla lehdistön ja lukutaidon yleistyessä, mutta kaikki julkiset asiat kuulutettiin silti Suomessa vielä vuoteen 1925 saakka kirkossa. Saksassa aloitti jo vuonna 1609 ensimmäinen säännöllisesti ajankohtaisista aiheista kirjoittanut sanomalehti. Suomessa alkoi ilmestyä vuonna 1771 turkulaisen Aurora-seuran ruotsinkielinen lehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo ja vuoden 1776 ajan julkaistiin ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä nimeltään Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Vanhin Suomessa edelleen ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti on Keskisuomalainen...

Lue lisää ›